16. Venetsian arkkitehtuuribiennaali

100 vuotta suomalaisia kirjastoja. Miten saada kävijän huomio maailman suurimmassa arkkitehtuuritapahtumassa?

Meidät kutsuttiin suunnittelemaan Suomen paviljongin näyttelyarkkitehtuuri 16. Venetsian arkkitehtuuribiennaalessa. Kuraattori Anni Vartola ja komissaari, Archinfon Hanna Harris olivat valinneet Suomen paviljongin näyttelyn teemaksi kirjastot, Biennalen pääteeman Freespace innoittamina.

Näyttelyssä esitellään 16 suomalaista kirjastoa yli sadan vuoden ajalta. Päätimme nostaa kirjan esineenä näyttelyn päärooliin: suunnittelimme kirjan, jonka kautta kerrotaan kaikki näyttelyssä tarjottava tieto. Kutakin esiteltävää kirjastoa varten tehtiin ”alttari”, jossa kyseistä kirjastoa käsittelevät aukeamat kirjasta on avattu. Alttareilla myös esitellään kirjastoon liittyviä esineitä ja muuta aineistoa.

Kävijät voivat viettää näyttelyssä aikaa kuten oikeassakin kirjastossa: lukea kirjoja, ladata puhelimiaan ja muita laitteita sekä kuunnella esimerkiksi ääniteosta. Keskellä tilaa olevalla korokkeella on esillä valittuja esineitä kirjastojen kehitykseen liittyen, esimerkiksi vinkeän punainen Information Gas Station 1990-luvulta. Alttareihin ja keskikorokkeisiin valittiin ääntä imevä, akustinen materiaali, jotta äänimaailmasta saatiin kirjastomaisen miellyttävä.

Tilasuunnittelussa halusimme korostaa Alvar Aallon suunnitteleman paviljongin parhaita piirteitä, kuten seinille lankeavaa kattovaloa.

Valokuvat

Hugo Carmeni, Alex Mayles